Makrotalousteorian muutostarpeet

Luonnolliset realiteetit takaisin makrotalouskeskusteluun

Teksti perustuu pääosin Herman E. Dalyn ja Joshua Farleyn kirjaan ’Ecological Economics: Principles and Applications’ (2004)

Perinteinen makrotalouspoliittinen päämäärä on ollut markkinavetoinen, loputon ja rajoitukseton eksponentiaalinen talouskasvu, ja vähäisemmässä määrin täystyöllisyys. Rajoitukseton fyysinen kasvu on kuitenkin mahdottomuus rajallisella planeetalla. (Daly & Farley 2004, xxvi, 223.) Perinteisissä makrotalousteorioissa vakaus on yhtä kuin kasvu. Mutta niin kauan kuin talous kasvaa fyysisesti, kasvavat myös ympäristölliset seuraukset. (Jackson 2009, 43.) Voiko vakautta luoda muilla tavoin kuin kasvun avulla?

Makrotalousteorioiden tehtävä on luoda yksinkertaisia malleja, joita voidaan hyödyntää toivottujen talouspoliittisten päätösten teossa. Mallit käsittävät useita avainlukuja, mutta tärkeimpänä niistä on perinteisesti pidetty bruttokansantuotetta (BKT), jolla on mitattu talouden kasvua. (Daly & Farley 2004, 226.) (BKT:sta mittarina) Esimerkiksi ekologisessa taloustieteessä [1] talouden optimaalinen koko ja oikeudenmukainen jakopolitiikka korvaavat talouskasvun tärkeimpinä päämäärinä. (Ibid., xxvi, 223.)

Talous osana rajallista maapalloa

Perinteistä ja nykyistä valtavirtaa edustava uusklassinen talousteoria (tai ideologia (Hamilton 2003)) näkee makrotalouden kaikkea ympäröivänä ja kaiken kattavana kokonaisuutena, ‘pääjärjestelmänä’. Jos luontoa huomioidaan, se nähdään talouden osana. Ekologinen taloustiede taas näkee makrotalouden olevan osa suurempaa elämää ylläpitävää kokonaisuutta – maapalloa, sen ilmakehää ja ekosysteemejä. Talous nähdään tämän laajemman ’maajärjestelmän’ avoimena alajärjestelmänä. Maajärjestelmä on rajallinen, ei-kasvava ja materiaalisesti suljettu. (Daly & Farley 2004, 15.)

Jos talous on suurempi pääjärjestelmä, se voi laajentua ilman rajoituksia. Se ei syrjäytä mitään, koska se laajentuu tyhjään tilaan. Se ei siis aiheuta vaihtoehtokustannuksia. Mutta jos makrotalous on osa suurempaa järjestelmää, sen fyysinen kasvu levittäytyy suuremman, mutta rajallisen ja ei-kasvavan maajärjestelmän muihin osiin. Luontoalue tai -toiminto voidaan menettää laajentumisen seurauksena. Tämä on kasvun vaihtoehtokustannus. Kasvulla on siis hintansa, sillä maapallon ekosysteemi ei ole tyhjä tila, johon laajentua. (Ibid., 16.)

Kun talouskasvusta tulee epätaloudellista

On siis mahdollista, että tietyn rajan jälkeen makrotalouden kasvu maksaa enemmän kuin siitä on meille hyötyä. Talouskasvusta tulee epätaloudellista [2], kun ympäristölliset ja sosiaaliset kustannukset ovat suuremmat kuin kasvun tuomat hyödyt. Makrotalouden ja ekosysteemien välillä on löydettävissä optimaalinen koko. Vastaavanlainen optimaalinen koko on mikrotalouden perusta, eli kun toiminnan marginaalikustannukset ylittävät marginaalihyödyn, ei kannata enää jatkaa. Optimaalista kokoa ei oteta valtavirran makrotalousteorioissa lainkaan huomioon. Niissä ajatellaan vielä laajalti, että enemmän on aina parempi, ja että talouden pitää kasvaa fyysisesti loputtomasti. Ja miksipä ei kasvaisi, jos kasvulla ei ole vaihtoehtokustannusta? (Ibid., 16–17.)

Vaikka hyväksyisi ajatuksen, että makrotalous on maajärjestelmän alainen, se ei silti tarkoita, että talouden kasvun tulisi loppua, kunhan alajärjestelmä on hyvin pieni suhteessa suurempaan ekosysteemiin. Tätä kutsutaan ’tyhjän maailman’ [3] näkemykseksi. Sen mukaan luonnon pääoma ei ole rajallista, ja talouden kasvun vaihtoehtokustannus on mitätön. Mutta talouden jatkuva fyysinen kasvu rajalliseen ja ei-kasvavaan ekosysteemiin johtaa lopulta ’täyteen maailmaan’, jossa talouskasvun vaihtoehtokustannus on huomattava. Ekologisten taloustieteilijöiden mukaan olemme jo tällaisessa täydessä maailmassa [4]. (Ibid., 17.)

Luonnon pääoma ja ihmisten tekemä pääoma

Talouden kasvaessa luonnon pääomaa muutetaan ihmisten tekemäksi pääomaksi. Lisääntyvä ihmisten pääoma lisää tämän lähteen palvelusten virtaa, kun taas vähentyvä luonnon pääoma vähentää sen palvelusten virtaa. Täydessä maailmassa ihmisten tekemää pääomaa on runsaasti ja luonnon pääomaa rajallisesti, kun taas tyhjässä maailmassa oli päinvastoin. (Ibid., 17.)

Esimerkiksi kun kaadamme puita tehdäksemme niistä pöytiä, lisäämme pöytään talouspalvelun (voimme kattaa lautaset pöydälle, jotta meidän ei tarvitse syödä lattialta). Samalla menetämme puun ekologiset palvelut (fotosynteesin, maaperän suojaamisen eroosiolta, elinympäristön tarjoamisen eläimille, ym.). (Ibid., 17.)

Entä jos luonnon pääoma ja sen tarjoamien palveluiden virta vähenee? Jos luonto nähdään talouden alajärjestelmänä, talous voisi kasvaa ikuisesti, sillä teknologia antaisi meille mahdollisuuden kasvaa tämän vähenevän luonnon ympäri korvaamalla luonnon pääoma ja sen tuottamat palvelut ihmisten tekemällä pääomalla. Talouskasvun ainoa rajoitus olisi näin ollen teknologia, ja koska voimme aina kehittää uusia teknologioita, talouskasvulla ei olisi rajoja. (Ibid.,  22.) Itse asiassa, jos koko kakku kasvaa, siitä riittää enemmän jaettavaksi myös muille osa-alueille (joista luonto on yksi). Talouskasvu siis vähentää niukkuutta. (Ibid., 22–23.)

Luonnon pääomaa ei kuitenkaan voi korvata ihmisten tekemällä pääomalla jo siitä syystä, että jälkimmäinen ei voi olla olemassa ilman ensin mainittua. Ne täydentävät, mutta eivät korvaa toisiaan. (Ibid., 232, 236.)

Ekologinen velka ja vakaa tulevaisuus

Epätaloudellinen kasvu luo harhakuvitelman siitä, että BKT:n kasvu olisi varallisuutta. Vaikka se saattaa hyvinkin vaikuttaa varallisuudelta, se on ekologista ja sosiaalista velkaa, jonka tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan, ja jota köyhät ihmiset globaalissa etelässä maksavat jo nyt. (Daly 2008; Daly & Farley 2004, 21; Martinez-Alier 2002, 215–229.) Esimerkiksi maailman ylikulutuspäivää [5] vietettiin vuonna 2010 elokuun 21. päivä. Loput vuodesta syödään luonnon pääomaa. (Simms 2005, viii.)

Mikäli ekologista taloustieteilijää Peter Victoria (2007, 492) on uskominen, talous ei voi kasvaa loputtomiin ympäristön ja luonnonvarojen rajallisuuden takia [6]. Jos talouskasvu tulee loppumaan, kysymys kuuluukin: haluammeko, että talous romahtaa vapaasti vai haluammeko yrittää supistaa talouden ja sen vaikutukset hallitummalla tavalla? Tarvitsemme makrotalousajattelua, joka mahtuu yhden maapallon rajoihin.

Kristoffer Wilén

Kirjoittaja on kauppatieteiden opiskelija ja kiinnostunut ympäristön, hyvinvoinnin ja talouden vuorovaikutuksesta.

Viitteet

[1] Ks. lisää: The Encyclopedia of Earth

[2] Ks. lisää: new economics foundation http://www.neweconomics.org/blog/2010/08/16/opportunity-cost-of-growth

[3] Ks. lisää: Daly, H. E. (2005) Economics in a Full World. Scientific American (September), 100–107.http://steadystate.org/wp-content/uploads/Daly_SciAmerican_FullWorldEconomics(1).pdf

[4] Ks. lisää: Global Footprint Network http://www.footprintnetwork.org/en/index.php/GFN/page/world_footprint

[5] Ks. lisää: Global Footprint Network http://www.footprintnetwork.org/en/index.php/GFN/page/earth_overshoot_day

[6] Miksi aineeton kasvu ei ole mahdollista, katso esim. Martinez-Alier 2002 ja Polimeni et al. 2008. Miksi öljyhuippu ja muiden tärkeiden luonnonvarojen huiput tekevät rajoituksettomasta talouskasvusta mahdotonta katso esim. Simms et al. 2010 (69–84).

Lähteet

Daly, H. E. (2008) Credit Crisis, Financial Assets, and Real Wealth. http://www.theoildrum.com/node/4617

Daly, H. E. & J. Farley (2004) Ecological Economics: Principles and Applications. Island Press, Washington DC.

Hamilton, C. (2004) Growth Fetish. Pluto Press, London.

Jackson, T. (2009) Recovery without Growth? Renewal 17(3), 43–56.

Martinez-Alier, J. (2002) The Environmentalism of the Poor: A Study of Ecological Conflicts and Valuation. Edward Elgar, Cheltenham.

Polimeni, J.M., Mayumi, K., Giampietro, M. and Alcott, B. (2008) The Jevons Paradox and the Myth of Resource Efficiency Improvements. Earthscan, London.

Simms, A. (2005) Ecological Debt The Health of the Planet and the Wealth of Nations. Pluto Press, London.

Simms, A., Johnson, V. ja Chowia, P. (2010) Why Growth Isn’t Possible.

Victor, P.A., & G. Rosenbluth (2007) Managing Without Growth. Ecological Economics 61 (2–3), 492–504.