Degrowth-keskustelun rantautuessa Suomeen on usein kuultu käsitys, että mikään nykyinen puolue ei ota kantaa kasvuttomaan talouteen. Tavanomaista myös on yhdistää kasvuton talous kestävään kehitykseen, taikka yhdistää se vihreään liikkeeseen. Onhan huoli ympäristön tilasta keskeinen ponnin kasvun kyseenalaistamiselle.

Suomesta löytyy poliittinen liike, joka kyseenalaistaa talouskasvun, aivan aateperintönsä ytimen voimalla. Se ei ole vihreä liike. Se poliittinen aatesuunta joka on lähimpänä kasvuttoman talouden ideaaleja, on alkiolainen keskustaliike. Tämä perustuu hajauttamisen ratkaisevaan merkitykseen kasvuttoman talouden ajurina, sekä ihmisyyden korostamiseen. Saattaa toki olla, että keskustaliike itsekin tarvitsee tässä parempaa itseymmärrystä.

Mielestäni keskustalainen aate on jatkossa ymmärrettävä ennen muuta talouden ylivallan kiistämisenä. Tämä on väistämätön seuraus hajauttamisen periaatteesta. Kasvua luodaan erikoistumalla, eli keskittämällä. Keskittynyt yhdyskuntarakenne, sekä keskittynyt energian ja hyödykkeiden tuotanto luovat kasvua suuremman tehokkuuden avulla. Kun sen sijaan kannatamme hajautettua yhteiskuntaa, emme aina valitse tehokkainta ratkaisua. Tästä seuraa – välttämättä – että Keskustalle talouskasvu ei ole yhteiskuntapolitiikan tärkein tavoite. Tämä on luonnollista, sillä pääasiassa tehokkuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa ihmiset voivat pahoin. Lisäksi tehokkaan ja keskitetyn yhteiskunnan riskitkin ovat keskittyneitä.

Hajauttamisella sanomme että pieni on kaunista ja paikallisyhteisöllä on ratkaiseva merkitys. Paikallinen päätöksenteko luo yhteisöllisyyttä, mikä taas torjuu aikamme pahinta vitsausta, juurettomuutta ja vieraantumista, sekä niistä seuraavia ongelmia. Osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisäämisen tulisikin olla Keskustan kaupunkipolitiikan oleellinen sisältö.

Näin ymmärretty talouskasvua kumartamaton ja ihmisten välisiä suhteita korostava keskustalaisuus eroaa ratkaisevasti kaikista muista poliittisista aatteista. Sosialidemokraattisessa diskurssissa kyse on taloudellisen toiminnan tuloksen oikeudenmukaisesta jakamisesta. Tämä on kiitettävä tavoite sinänsä, mutta se on sidoksissa talouden rakenteisiin. Ajatteluun on sisäänrakennettuna liiallinen alttius talouskasvun korostamiselle ja talouden ehdoilla tapahtuvalle yhteiskunnan kehittämiselle. – Vasemmiston ajattelua leimaa tätäkin pidemmälle menevä työn ja omistamisen vastakkainasettelu.

Oikeisto puolestaan korostaa markkinoita ja niiden toimivuutta yhteiskunnallisen hyvän lähteenä. Vaikka aste-eroja markkinoiden vapauden sallimisessa löytyy, koko ajatusmaailma on kuitenkin talouden ja materialismin kyllästämä. Tasapainottavaa vastavoimaa on oikeiston suunnalta vaikea löytää ja markkinoiden systeemiheilahtelujen tuhovoima jää hillitsemättä.

Keskustan ero vihreän liikkeen ajatteluun on selvä, sillä vihreä liike suhtautuu hajauttamiseen jopa torjuvasti. Lisäksi vihreä liike lähtee luonnosta ja pitää ihmistä toissijaisena. Juuri tässä on vihreän ajattelun heikkous – ihmisarvon suhteellistava epärealistisuus, joka pahimmillaan ilmenee Linkolalaisena syväekologiana. Vihreys ei ole yhteiskunnallinen ohjelma, sillä vihreä liike kertoo hyvistä tavoitteista, mutta ilman kokonaisnäkemystä siitä, millä tavoitteisiin päästään. Yhteiskunnan muuttamisen sijasta muutosta vaaditaan yksittäiseltä ihmiseltä, joka syyllistetään rakenteiden aikaansaamista ongelmista. Koko agenda on moraalinen, ei käytännöllinen.

On mielenkiintoisella tavalla oireellista että keskustalaista politiikkaa moititaan tehottomien rakenteiden ylläpitämisestä. Tulevaisuudessa tämä voi olla ja tämän täytyy olla myös valinta, valinta elämänlaadun ja hallittujen riskien puolesta, valinta taloushybristä vastaan.

Kirjoittaja: Johannes Hirvaskoski